lauantai 5. joulukuuta 2015

Luukku nelonen ja viitonen

Ei taida tulla omaan jalkaa sopivaa, mutta saatan säveltää. Neljäs ja viides on kuitenkin ohjeen mukaan.




Tästä nelosen kaavioon





Ja tästä viitosen kaavioon :)

tiistai 1. joulukuuta 2015

Ensimmäinen luukku

Facebookista on moneksi. Nyt löyty joulusukkakalenteri, eli joka päivä aukeaa pätkä ohjetta jonka neulojat neulovat sukaksi jouluaattoon mennessä. Aivan ihana kalenteri.


Kalenteri on Niina Laitinen Desings:in käsialaa








Seuraavaa luukkua odotellessa :)

tiistai 10. marraskuuta 2015

Neulottu tonttulakki

Neulottu tonttulakki

Lanka: Joku täysin mystinen Veljekset Keskiseltä mukaan tarttunut Four Season Alaska -lanka, jossa 9 s x 12 krs = 10 cm ja juoksevuus: 100g = 75m. Veikaisin että esim. Novitan Teddy -lanka voisi toimia myös.
Menekki: koko kerä, 100g
Puikot: Nro 8 sukkapuikot
Koko: Aikuisen tonttutytön päähän sopiva

Luo 36 silmukkaa, ja neulo tavallisesti suljettuna neuleena 12 krs joustinneuletta 2 oikein 2 nurin. Sitten aloitetaan pidennetyt silmukat (kahdella langankierrolla), joita neulotaan KOKO lopputyön ajan. Pidennettyjä silmukoita täällä. Vaihtoehtoisesti voi neuloa esim. nro 15 puikoilla.

1 krs: neulo 1krs kaikki silmukat oikein pidennetyin silmukoin.
2 krs: neulotaan lyhennetty kierros siten, että neulo 1.-3. puikon silmukat normaalisti (kuitenkin pidennettyjä silmukoita) kaikki oikein. Nosta sitten 4. puikon ensimmäinen silmukka neulomatta puikolle, tuo lanka työn eteen (4. puikon ensimmäisen ja toisen silmukan välistä), siirrä ensimmäisen silmukka takaisin 4. puikolle, ja käännä työ. Neulo sitten 2. ja 3. puikon silmukat nurin. Sitten taas käännös siten että nosta 1. puikon ensimmäinen silmukka neulomatta, tuo lanka taas työn eteen ja palauta silmukka takaisin puikolle. Käänny ja neulo taas 2. ja 3. puikkojen silmukat oikein. Jatka sitten vielä 4. puikko oikein. HUOM. Neulo 4. puikon ensimmäisen silmukan ympäri kiertynyt lanka samalla kun neulot ko. silmukan. Näin lanka ei jää rumasti silmukan eteen. Tarkemmin lyhennetyistä kierroksista täällä ja täällä.
3-4 krs: Neulo kaikki silmukat oikein. 
5 krs: Neulo taas lyhennetty kierros 2.-3. puikoilla. Aloita lisäksi kavennukset 1. ja 4. puikoilla siten että neulo 1. puikolla ensimmäisen silmukka oikein, ja toinen ja kolmas silmukka oikein yhteen. 4. puikolla neulo muut silmukat oikein, nosta kolmanneksi viimeinen silmukka neulomatta, neulo toiseksi viimeinen silmukka ja pudota neulomatta nostettu neulotun yli. Neulo vielä 1 silmukka oikein.
6-7 krs : Neulo kaikki silmukat oikein (eikä kavennuksia)
8 krs: Neulo taas lyhennetty kierros 2.-3. puikolla ja tee lisäksi kavennukset 1. ja 4. puikoilla
9-10 krs: Neulo kaikki silmukat oikein (ei kavennuksia)
Jatka tästä eteenpäin neuloen vuorotellen yksi kavennuskierros (kavennukset siis voin 1. ja 4. puikoilla) ja yksi kierros ilman kavennuksia.
Kun silmukoita on jäljellä 24, lisätään kavennuksia:

Neulo ensin 1 krs ilman kavennuksia, 
neulo sitten: 1s oikein, 2 oikein yhteen, 4 s oikein, 2 oikein yhteen, 6 s oikein, ylivetokavennus, 4 s oikein, ylivetokavennus ja 1 s oikein = 20 silmukkaa
Neulo 1 krs ilman kavennuksia.
Neulo sitten 1 s oikein, 2 oikein yhteen, 3 s oikein, 2 s oikein yhteen, 4 s oikein, ylivetokavennus, 3 s oikein, ylivetokavennus, 1 s oikein = 16 silmukkaa
Neulo 1 krs ilman kavennuksia.
Neulo 1 s oikein, 2 oikein yhteen, 2 s oikein, 2 oikein yhteen, 2 s oikein, ylivetokavennus, 2 s oikein, ylivetokavennus, 1 s oikein = 12 silmukkaa
Neulo 2 krs ilman kavennuksia.
Neulo 1 s oikein, 2 oikein yhteen, 1 s oikein, 2 oikein yhteen, ylivetokavennus, 1 s oikein, ylivetokavennus, 1 s oikein = 8
Neulo 1 krs ilman kavennuksia.
Neulo koko kierros 2 oikein yhteen. Katkaise lanka ja vedä se kaikkien silmukoiden läpi. Päättele. Tee tupsu ja kiinnitä paikalleen. Iloitse joulusta.

Tämä loistava ohje on napattu eilen tein -blogista

perjantai 21. elokuuta 2015

Afrikkalaisia kukkia


Kuusikulmaisen afrikkalaisen kukan ohje on alun perin julkaistu eteläafrikkalaisessa aikakauslehdessä, ja nyt sitä virkataan kaikkialla. Palasista koostuvaa työtä on kevyt kuljettaa mukana. Siihen voi upottaa kaikki keränloput, joiden värit sointuvat toisiinsa ja jotka ovat suurin piirtein samanpaksuisia.
Mallityön reunaan on virkattu puolikkaat kukkaset. Ne eivät ole kuitenkaan välttämättömät, jos polveilevat reunukset eivät häiritse sinua.
Palaset voi yhdistää toisiinsa joko ommellen tai virkaten. Virkkaussaumasta tulee joustavampi kuin ompeleesta. Mallityön palaset on yhdistetty toisiinsa virkkaamalla kiinteitä silmukoita työn oikealta puolelta. Lopuksi peitto on ryhdistetty virkkaamalla muutamia kerroksia pylväitä raitareunaksi.

NÄITÄ TARVITSET:
villalankoja
virkkuukoukku

LYHENTEET:kjs = ketjusilmukka
ps = piilosilmukka
ks = kiinteä silmukka
p = pylväs
krs = kerros

TEE NÄIN:
Afrikkalainen kukka
Virkkaa 5 kjs:aa ja yhdistä renkaaksi ps:lla. Virkkaa langanpäät silmukoiden sisään, niin säästyt päättelyltä.
1. krs Korvaa aina kerroksen 1. p 3 kjs:lla. Virkkaa aloitusrenkaaseen *2 p, kjs*. Toista *–* 5 kertaa. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen p:een.
2. krs Vaihda työhön uusi väri. Värinvaihtokohdasta tulee siisti, kun teet jo edellisen kerroksen ps:n langanvedon uudella värillä. Virkkaa ps:illa ensimmäiseen kjs-lenkkiin. Virkkaa jokaiseen kuuteen kjs-lenkkiin 2 p, kjs, 2 p. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen p:een.
3. krs Ota halutessasi työhön uusi väri. Virkkaa ps:illa ensimmäiseen kjs-lenkkiin. Virkkaa jokaiseen kjs-lenkkiin 7 p. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen p:een.
4. krs Virkkaa jokaiseen pylvääseen ks ja pylväsryhmien väliin ks niin, että viet koukun 2. krs:n kjs:n alta. Tee se tiukasti, jotta saat kukan terälehdet muodostumaan. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen ks:aan.
5. krs Ota työhön uusi väri. Virkkaa jokaiseen ks:aan 1 p paitsi terälehtien keskelle p, kjs, p. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen p:een. Päättele.

Kukan puolikas
Puolikas kukka virkataan rivi riviltä toisin kuin kokonainen kukka, jota virkataan ympyränä. Virkkaa 4 kjs ja yhdistä renkaaksi ps:lla.
1. krs Korvaa aina kerroksen 1. p 3 kjs:lla. Virkkaa aloitusrenkaaseen *2 p, kjs*. Toista *–* 5 kertaa. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen p:een.
2. krs Vaihda työhön uusi väri. Värinvaihtokohdasta tulee siisti, kun teet jo edellisen kerroksen ps:n langanvedon uudella värillä. Virkkaa ps:illa ensimmäiseen kjs-lenkkiin. Virkkaa jokaiseen kuuteen kjs-lenkkiin 2 p, kjs, 2 p. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen p:een.
3. krs Ota halutessasi työhön uusi väri. Virkkaa ps:illa ensimmäiseen kjs-lenkkiin. Virkkaa jokaiseen kjs-lenkkiin 7 p. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen p:een.
4. krs Virkkaa jokaiseen pylvääseen ks ja pylväsryhmien väliin ks niin, että viet koukun 2. krs:n kjs:n alta. Tee se tiukasti, jotta saat kukan terälehdet muodostumaan. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen ks:aan.
5. krs Ota työhön uusi väri. Virkkaa jokaiseen ks:aan 1 p paitsi terälehtien keskelle p, kjs, p. Yhdistä ps:lla ensimmäiseen p:een. Päättele.
Reunus
Virkkaa 1 p jokaiseen pylvääseen. Virkkaa ulkokulmaan p, kjs, p ja sisäkulmassa hyppää yhden silmukan yli. Virkkaa niin monta kerrosta kuin haluat.

Netistä löytyy paljon hyviä ohjeita, esim.  Kodin kuvalehden ohje

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Räsyt

Facebookin villasukkarthmästä nappasin idean, räsymattosukkiin. Ideana on neuloa kahdella erivärisellä raitalangalla vuorotellen. Näissä sukissa on neulottu 2 kerrosta ja sitten värin vaihto. Tykkään! :)




Koko 38-39
Lanka 7 Veljestä Raita
Värit 835 ja 825
Varsi 19cm teräosa 18,5cm

perjantai 16. tammikuuta 2015

Ruttusukka

Ohjeen löysin Lankahelvetistä ja nappasin talteen..


Ohje ruttusukkaan tulee tässä

Luo 48 silmukkaa. Neulo joustinneuletta n. 10 kerrosta. Sitten neulo oikeaa 12 krs. 

Ruttu tehdään näin: 
Nosta työn takaa samasta kohtaa 9 kerrosta alempaa silmukat ja neulo ne oikein yhteen puikolla olevan silmukan kanssa. Tee näin puikon 6 ensimmäisen silmukan kanssa (tätä silmukkamäärää voi soveltaa, aina puolet puikosta neulotaan yhteen poimittujen kanssa) ja neulo loput puikon silmukat normaalisti oikein. Sitten neulotaan taas 12 krs. ja tehdään ruttu puikon 6 viimeisellä silmukalla, jolloin rutuista tulee nättejä ja ne asettuvat kauniisti. Toista näitä kahta mallikertaa niin kauan kuin haluttu ruttumäärä/varrenpituus on hyvä.

Tee vielä muutama kerros oikein (tai joustinneuletta) ja tee loppusukka ihan normaaliin tapaan!



Mun käsiala ei sopinut suoraltaan ohjeeseen joten purkaa piti. Tuotos ei sopinut edes kuopuksen jalkaan :D
Purkuun meni..

Uus yritys 16s/puikko ja näyttää paremmalta, katotaan sitten kenelle sopii ;)

Ruttua



torstai 15. tammikuuta 2015

Nukkusukat

Tulin ostaneeksi ihan "vahingossa" Suomenlampaan värjättyä villaa muutaman vyyhdin ja päätin kokeilla jos niistä tulisi lämpimät unisukat. Nyt kun on kylmemmät ilmatkin saapunut, niin jalat palelee entistä helpommin ja enemmän.

Ihan perussukilla mennään, varsi 10cm 2o2n, vahvennettu kantapää ja sädekavennus :)


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Konttiin konttiin

Äitille lähti nämä sukat lämmittämään (sukat vielä jemmassa, odottaa löytymistä ja perille pääsyä :D)

Varsi 18cm 2o2n
Jalkaterä 17cm


Lahjasukkaa

Veljelle ja hänen avovaimolle sukat pukinkonttiin :)

Veljelle tein samoin kuin edelliset

ja hänen avolle tuli
18cm 2o2n vartta ja jalkaterä 17cm


Pikkuveljen sukat

Veli tuli käymään ja näki, kun päättelin muutamat sukat. Pyysi jos tekisin hänellekin sukat :) Tuumasta toimeen:
56 silmukalla 2o2n resoria 21cm

jalkaterä 20,5cm ennen kavennuksia





perjantai 26. joulukuuta 2014

Fifi-huivi

Ullaneuleesta löytynyt ohje, pakko ottaa talteen ja jossain välissä kokeilla saada puikoillekin.


Ohje


Luo 4 s ja neulo 3 krs oikeaa. Aloita sitten mallineule piirroksen mukaan.
Neulo kaksi reunasilmukkaa aina oikein.
Tyhjät ruudut mallineuleessa tarkoittavat oikeita silmukoita.
Huomaa, että piirrokseen on merkitty vain oikeat kerrokset! Neulo nurjalla puolella kaikki s:t reunasilmukoita lukuun ottamatta nurin.
Seuraa mallikuviota ja jatka samaan malliin, kunnes huivin leveys on 22 ruutua.
Neulo lopuksi 4 krs oikeaa ja päätä s:t löyhästi.
Lisää halutessasi hapsut reunoihin. 




Kaaviot





Lahjasukat Tiialle

Mitäpä sitä sukkienneuloja pukinkonttiin tekiskään kuin sukat. Tällä kertaa saajana on "sisko-serkku" ja puikoille pääsi polvisukat.

Näihin halusin jotain pientä lisää, ei pelkkää polkkaa, vaikka lanka itsessään ihana onkin. Lisäksi mulla oli polkkaa vain yksi kerä, ja koska jalka oli hieman isompi kuin omani (johon 1 kerä riittää), niin lisäsin yks väristä joukkoon.

Muuten tein ohjeen mukaan, mutta muistiin merkittäköön, että jalkaterä 21cm ennen kavennuksia.

Polvisukka
Koko: 41-42
Lanka: Novita Polkka ja Novita 7 veljestä

perjantai 12. joulukuuta 2014

Polvisukat -ohje

Sukkien ohje:

Luo 64 silmukkaa
20, 12, 12, 20
kerrosten vaihtumiskohta on 1 ja 4 puikon välissä.
10 krs joutinneuletta
sileää neuletta
kun varren pituus on 15 cm, alkaa pohje kavennukset.
1. puikolta neulotaan 11 silmukkaa ja sitten 2 oikein yhteen,
4. puikolta neulotaan 8 silmukkaa sitten ylivetokavennus.
8krs sileää.
Taas kavennukset 1 puikolta kuten edellinenkin ja 4. puikolta 7 silmukkaa ja ylivetokavennus
4 krs sileää
taas kavennukset 1. ja 4 puikoilla.
kavennuksia niin monta kertaa 4 krs välein että kaikilla puikoilla on 12 silmukkaa.
varren pituus kun on noin 35 cm sitten kantalappu.
Kantalappu 24 krs (keskelle jää 8silmukkaa)
Poimitut silmukat 12 +1
Kiila kavennukset olen tehnyt joka  kerros.
Kärjen tein sädekavennuksella.