torstai 14. marraskuuta 2013

Kennolapaset

Löysin Novitan sivuilta kennosukkien ohjeen, mutta jotenkin alkoi näyttään siltä, että sukista tulisi liian kapeat. Päätinkin sitten tehdä koelapaset.
Täältä kuva lapasista ja täällä ohjeistusta.

 Kuviosta tulee mieleen kissantassut



Näin tein;

Luo 48 s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle, 12 s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä.

Neulo ensin 1 krs oikein ja 3 krs joustinneuletta suljettuna neuleena.

Aloita sitten pintaneule ruutupiirroksen mukaan piirroksen oikeasta alakulmasta ja toista 6 s:n mallikerta 8 kertaa (mallikerta toistuu 2 kertaa jokaisella puikolla).
Toista ruutupiirroksen kerrokset niin monta kertaa, että reuna ylttyy peukalon alkuun. Viimeiset kerrokset (2) nurjaa.



Peukalon paikka/aukko: siirrä III puikon ensimmäiset 9
s erivärisellä langalla tai hakaneulalle. Tee näiden yläpuolelle 9 uutta silmukkaa 9 ja jatka kohoneuletta normaalisti. (vasemmassa lapasessa peukalo toisen puikon lopussa)

Kuva: Käspaikka

Silmuillen luotaessa langasta muodostetaan silmu ja puikko viedään silmuun nuolen osoittamaa reittiä

Kun olet neulonut peukalon aukon jälkeen etusormen kynnen puoliväliin ja olet viimeksi neulonut 2 krs nurin, neulo loput lapasesta sileää neuletta ja aloita kärkikavennukset seuraavasti:

neulo I ja III puikon alussa 2 s oikein yhteen takareunoista ja II ja IV puikon
lopussa 2 s oikein yhteen. Toista kavennukset joka kerroksella, kunnes joka puikolla on jäljellä 2 s. (vasemmassa kavennukset ovat samoissa paikoissa) Katkaise lanka ja vedä silmukat langan läpi.

Peukalo
Siirrä 9 s langalta/hakaneulalta puikolle ja poimi samalla yläpuolen silmukat puikoille + päädyistä yhdet silmukat = 20 s. Jaa silmukat neljälle puikolle ja neulo  sileää neuletta suljettuna neu-
leena n. 5 cm.
Aloita sitten kärkikavennukset: neulo jokaisen puikon lopussa 2 o yhteen, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 1 s. Katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi, kiristä ja päättele.

1 kommentti:

  1. Tosi nätit ja siistiä jälkeä. Tulee kyllä kissantassut mieleen. Pitäisiköhän kokeilla. En ole kai koskaan tehnyt lapasia. :)

    VastaaPoista